maanantai 29. huhtikuuta 2013

Messuterveiset

Olin eilen pirpanan kanssa messuilla Helsingin messukeskuksessa. Siellä oli lapsi-, lemmikki-, kädentaito-, lähiruoka- & luomu- sekä outlet- ja model-expo-messut. Katsottavaa oli paljon ja messuilla tulikin pyörittyä nelisen tuntia. Tähän väliin täytyy kehua, kuinka hienosti pienimies jaksoi olla messuilemassa. Alkuun poika makoili hereillä vaunuissa, sitten kannoin lasta kantoliinassa kasvot eteenpäin ja uniajan tultua poika nukahti vaunuihin parissa minuutissa, sitten taas kantoliinaan katselemaan. Messuilla viihtyi siis äiti kuin poikakin! Nämä messut ainakin tarjosivat nähtävää ja katseltavaa koko rahan edestä. Pääsylipun oikea hinta olisi ollut 16 euroa, mutta minulla kävi tuuri ja sain ostettua lipun 10 eurolla, kun joku mies oli myymässä heiltä käyttämättä jääneitä ilmaislippuja messukeskuksen vieressä. Hyvä, että säästin edes pääsylipussa, kun messuilta sitten tarttuikin mukaan kaikkea pientä kivaa :) Kotiin lähdin kahden täyden kassin kanssa. Messuilla parasta on ilmaisnäytteet, mutta kun kaikkea ei saa ilmaiseksi niin piti jotain sitten ostaakin. Ostin muun muassa pojalle Silverjunglen tähtikuvioisen t-paidan kesäksi 5 eurolla, rytmimunan musikaalisiin hetkiin, koiralle jäniksen korvia, muita herkkuja ja uuden nimilaatan pantaan vanhan hävinneen tilalle, minulle ja miehelle Ullan pakarin tuoreita leipiä, Ruislandian ruissipsejä ja pikkuveljen toffeeta. Itselle innostuin vielä ostamaan Teippitarhan kuviollisia teippejä koristeluun ja tuunaukseen. Ilmaisnäytteinä saatiin Valion Onni puolukkapuuroa, Hippin luomuhedelmäsosetta, muumihousuvaippa, laastareita ja koiran ruokaa. Tässä vielä kuva päivän saldosta.


Kokeilin heti illalla uusia koristeteippejä ja vanha hillopurkki sai uuden ilmeen pienellä tuunauksella. Nyt kun vielä keksisi mitä purkkiin laittaa. Ideoita? Kansi ei ole enää tallessa, niin se rajoittaa vähän käyttöä.


Poitsu heräsi päikkäreiltä, niin täytyy rientää. Hauskaa päivää sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!